WPTE 2008 - tappiokierre jatkuu

Julkaistu 09.05.08 13:08, meta

World Poker Tourin tulos näyttää edelleen punaista. Tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen tappiot ylittivät koko viime vuoden tappiot!

World Poker Tour on WSOP:n jälkeen suurin ja tunnetuin turnaussarja. Yhdysvaltain pokerivihamielisen lainsäädännön astuttua voimaan sen tulos on kuitenkin ollut huonoa kaikilla osa-alueilla. Turnauksiin ei osallistuta enää niin hanakasti kuin ennen, joten niitä ei voida järjestää enää niin usein. Silti kaikkia turnauksia ei enää televisioida, ja televisioitujen lähetysten tuotto on laskenut $450 000:sta $300 000:iin. Osakekurssi on kaikkien aikojen pohjalukemissa.

Vaikeudet ovat konkretisoituneet $2,8 miljoonan tappioina tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Edellisenä vuonna WPT teki tappiota $2,3 miljoonaa liikevaihdon 10% kasvusta huolimatta. Liikevaihdon kasvu on kuitenkin liittynyt lähinnä vain Pohjois-Amerikan ulkopuoliseen mainostoimintaan.

Yrityksen johto puolustelee isoja tappioita yhtiön uudelleenjärjestelyillä. Tähän liittyy muun muassa WPT China National Traktor Poker Tour. Yhdysvaltain markkinoilla ei helppoa rahaa enää näytä olevan, joten WPT tähyää ulkomaille. Toisin kuin APPT, WPT ei tyydy tarjoamaan pokeria: WPT Kiinan painopiste on perinteisessä kiinalaisessa korttipelissä Traktor.

Loppuvuosikaan ei näytä hyvältä. Liikevaihdon odotetaan kasvavan, mutta tuloskehitykseen odotetaan käännettä vasta aikaisintaan ensi vuodeksi.

On kiinnostavaa, että huolimatta karuista luvuista yrityksen johto palkitsi itensä 20% korotuksilla bonuksiinsa. CEO Steve Lipscomb selitti, että osakeoptioita käytettiin aikaisemmin houkuttelemaan ja säilyttämään avainkyvyt yrityksessä. Nyt osakekurssin laskettua tarvitaan jotain muuta. Tällaisena kriittisenä vuotena on hänen mukaansa tärkeää, että hyvät työntekijät pyritään pitämään yrityksessä palkankorotuksin ja bonuksin. Ne rahoitetaan osittain irtisanomisin.

Das WPT-Finale im Bellagio zählt weiterhin zu den wichtigsten TurnierenWPT:n ongelmista huolimatta se on edelleen yksi kiinnostavimmista turnaussarjoista maailmassa. Moniin WPT-tapahtumiin riittää edelleen hyvin osallistujia, ja sen $25 000 finaali Bellagiossa on varmasti yksi huomattavimmista turnauksista maailmassa.

WPT-turnausten blindirakennetta pidetään maailman parhaana, ja ne tulevat houkuttelemaan pelaajia jatkossakin. Etenkin EPT:n pelaajat kadehtivat WPT:n pitkiä blinditasoja. Lisäksi WPTE kertoo raportissaan, että heillä on hallussaan yli $31 miljoonaa käteisenä ja käteistä vastaavassa muodossa.

Tässä pieni Traktor-traileri YouTubesta:


» Foorumi: Traktor?