Keskity!
Tekijä: PokerStrategy.com
| 1 |
Johdanto
Tässä artikkelissa perehdytään keskittymiseen.
- Miksi keskittyminen on tärkeää?
- Keskittyminen pokerissa.
- Miten parantaa omaa keskittymiskykyä?
Tässä artikkelissa käsitellään keskittymistä psykologisena ilmiönä. Ihmisellä on kyky keskittyä täydellisesti yhteen asiaan, jolloin koko huomio kiinnittyy siihen. Ihannetilassa keskittynyt ihminen unohtaa kaiken muun.
Päätöksenteossa tarvitaan keskittymistä. Mitä lähemmäksi tullaan ihannetilannetta, sitä nopeammin päätökset syntyvät. Ajankäyttöön liittyvä etu tulee selvästi esiin, mitä enemmän ulottuvuuksia päätökseen liittyy. Samalla pienenee vaara, että jonkun oleellisen asian huomioon ottaminen unohtuu tai että samankaltaisilta tuntuvat päätökset vaikuttaisivat käsillä olevaan kysymykseen.
Jokaisen on omalla vuorollaan tehtävä aina päätös, joka riippuu pelitilanteesta. Kippi? Sökötys? Lyönti tai korotus? Jokaiseen päätökseen vaikuttaa valtava määrä erilaisia tekijöitä. Edeltävät lyöntisarjat, vastustajien pelityylit ja omien korttien vahvuus ovat vain muutamia esimerkkejä kysymyksistä, joita on ajateltava ennen omaa peliliikettä. Kun kaikki olennainen tieto on kasassa, on sen perusteella vielä tehtävä matemaattisesti paras ratkaisu.
Entä jos jokin tieto on väärä tai puuttuu kokonaan? Texas Hold'emissa tällä voi olla suuri vaikutus päätöksentekoon. Jokainen tiedonjyvä voi olla merkityksellinen tehtävälle päätökselle. Pahimmassa tapauksessa yksi pieni puuttuva pala voi vaikuttaa päätökseen ja tehdä peliliikkeestä kannattamattoman.
Keskittymisen puutteesta johtuvia virheitä on erilaisia.
Aloittelija saattaa esimerkiksi 3-betata, vaikka maksu tai kippi olisi oikea vaihtoehto. Ehkäpä syynä on väärä klikkaus tai muu epähuomiossa tehty moka. A4o ei ollutkaan AA! Tai hyvä käsi pelataan liian passiivisesti, koska vähän aikaa sitten joku slouvasi monsteriaan. Vastustaja vaan sattuu olemaan nyt eri.
Edistyneemmät pelaajat keskittyvät ehkä enemmän omaan peliin, ja voitot halutaan maksimoida tekemällä enemmän arvolyöntejä. Silloin vastustajan peli saattaa jäädä huomioimatta. Riverillä pöytään tulee kolmas värikortti, ja kaveri on sökömaksellut passiivisesti luultavasti vedolla. Pahimmassa tapauksessa joudut kärkiparillasi maksamaan LAGin tai kikkailevan vastustajan korotuksen, vaikka sökö-maksu olisi ollut kannattavampi peli.
Sattuu sitä paremmissakin piireissä. Katso vaikka Stoxtraderin videoita. Stoxtrader lyö ohi menneellä flopilla ”jatkolyönnin” limpatussa potissa, jossa hän vain sökötti isolla blindilla. Jälkikäteen hän itsekin ihmetteli, mikä ihme sai lyömään tuossa tilanteessa.
Peliliikkeiden automatisointi säästää tietyissä tilanteissa paljon työtä. Voimme pelata väsyneenä ajattelematta peliä sen syvällisemmin. Useimmiten päätös todennäköisesti menee oikein, kunhan automaatio on oikealla tasolla. Aina on kuitenkin myös tilanteita, joihin autopilotilla pelaaminen ei sovellu.
Pokerissa täsmälleen samanlainen tilanne ei toistu oikeastaan koskaan. On olematon todennäköisyys, että samat pelaajat toistaisivat samat lyöntisarjat samoilla piilo- ja pöytäkorteilla oppimatta mitään edellisestä vastaavasta kädestä. Mahdoton skenaario, joten automatisointi auttaa vain tietyin ehdoin. Jos pelaa väsyneenä neljää pöytää samaan aikaan, se voi auttaakin. Mutta jos pelivire on hyvä, emmekä multitablaa äärirajoilla, automaattiset siirrot pienentävät voittotahtia. Pokerissa jokainen tilanne on uusi. Kaikkia päätöksiä on ajateltava!
Niin aloittelijoilla kuin edistyneemmilläkin pelaajilla on tapana pelata tietynlaiset tilanteet aina samalla tavalla. Preflopin korottaja tekee aina jatkolyönnin flopilla. Muut peliin vaikuttavat asiat saattavat unohtua. Jatkolyönti lähtee ajattelematta sen enempää, vaikka ei osuttaisikaan floppiin ja vastustajia on kolme tai vastassa on maksuautomaatti. Eikä riitä, että teemme virheitä, autopilotilla pelattaessa emme myöskään opi virheistämme. Oppiminen on tehokkainta, kun tilanteet analysoidaan jälkikäteen. Autopilotti ei auta siinä!
Pokeri alkaa ehkä tympiä, jos pakka on kylmä eikä pitkään aikaan päästä pelaamaan. TV tai radio aukeaa huomaamatta. Käsiä odotellessa voi tehokkaasti lukea samalla päivän lehdet. Ei näin! Missaamme tietoa vastustajien pelitavoista, mikä alkaa helposti vaikuttaa negatiivisesti voittotahtiin. Toisaalta häiriötekijän ei tarvitse olla itseaiheutettu. Ehkä joku toinen katselee telkkaria samassa huoneessa tai viereistä kämppää remontoidaan. Jos keskityt jatkuvasti täysillä, mikään ulkopuolinen häiriötekijä ei vaikuta peliisi.
a) Pelin aikana monenlaisia ajatuksia voi hiipiä mieleen. Usein niillä ei ole mitään tekemistä pokerin kanssa. Ehkä joku ihmissuhdeongelma painaa mieltä. Kenties sinulla on paljon rästitöitä, joiden ajatteleminen vie huomiosi. Tylsistyminen johtaa ajatukset muualle. Taas menetämme paljon arvokasta tietoa. Tuskin keskitymme pelaamiimme käsiinkään niin paljon, kun emme halua kadottaa ajatusta, jonka päästä olimme juuri saaneet kiinni. Monet pelaajat häviävät jonkin verran session aluksi ja pääsevät peliin mukaan vasta tajutessaan, että voittojen eteen joutuu pinnistämään, jos session haluaa päättää voitollisesti. Tällainen pelitapa stressaa helposti, mutta aivan turhaan.
Joillekin saattaa tulla jopa epäilyksiä omista pelitaidoista. Kaikissa tilanteissa pelistä pitäisi yrittää oppia ja välttää turhautumista.
Mitä useampaa pöytää pelaamme, sitä vähemmän aikaa jokaiseen päätökseen on käytettävissä. Jos aikaa tuntuu jäävän muiden asioiden ajattelemiseen, kannattaa ennemmin lisätä pöytien määrää. Hyvällä keskittymisellä voittotahti pysyy samana. Keskittymistä harjoittelemalla voidaan lisätä pöytien määrää ehkä jopa kaksinkertaiseksi, jolloin voittotahti kasvaa selvästi.
Tämä kikka sopii todennäköisesti useimmille. Olet varmasti joskus katsonut valmennusvideota. Kuvittele itse olevasi yksi valmentajista. Selitä opiskelijoille, miten pelaat kädet. Voi kokeilla samaa myös kaverisi kanssa. Aluksi olet todella keskittynyt peliin. Varo silti myös tässä harjoituksessa automatisoituja tilanteita, joissa et kiinnitä huomiota omiin selityksiisi.
Yksinkertainen lastenpeli vaatii ja voi kehittää keskittymistä. Kyse ei ole oman lyhytkestoisen muistin parantamisesta, vaikka siitäkin voisi olla hyötyä pokerissa, vaan ideana on keskittyä täysillä peliin. Muistipeliä voi pelata netissäkin. Ensimmäisissä peleissä monet huomaavat unohtavansa juuri kääntämänsä kortit. Jotkut kääntelevät kortteja muistamatta, ovatko nähneet niitä ennen. Varsin nopeasti voi kuitenkin havaita, että keskittymisellä tulokset paranevat huimasti.
Kokeile seuraavan kerran vaikkapa hammaslääkärin vastaanotolla istuessasi kirjainten laskemista jostakin lehdestä. Valitse artikkeli ja yritä laskea kaikki a-, e- tai k-kirjaimet. Kuulostaa helpolta, mutta mitä nopeammin yrität laskea ilman virheitä, sitä vaikeammaksi tehtävä käy. Vauhdin kasvattaminen vaatii hyvää keskittymiskykyä. Kannattaa kokeilla tätäkin harjoitusta.
Mitä parempi olo meillä on, sitä paremmin pystymme keskittymään. Sairaana, nälkäisenä tai väsyneenä keskittymiskykymme ei ole parhaimmillaan, sillä keskittyminen vaatii energiaa. Ilman sitä keskittymisestä ei tule mitään. Parhaat edellytykset pelata parasta A-peliä ovat, kun olemme hyvin levänneitä, ravittuja ja terveitä.
Keskittyminen ei auta meitä ainoastaan pokerissa. Ajattelun avulla voimme lisätä tehokkuuttamme kaikessa mitä teemme. Hyvästä keskittymiskyvystä on hyötyä koulussa, opiskelussa ja töissä. Nykyään on tavallista hoitaa useampaa asiaa samanaikaisesti. Huomio hajaantuu eri tahoille, ja pikku hiljaa keskittymiskykymme heikentyy. Keskittymistä voi ja kannattaa kuitenkin harjoitella. Jos tässä artikkelissa mainitut harjoitukset eivät miellytä sinua, etsi netistä tai kirjoista lisää harjoituksia!
| 1 |


Seuraava artikkeli: