Tellit nettipokerissa
Tekijä: tthmb
| 1 |
1. Johdanto
Tämä käyttäjän "tthmb" kirjoittama artikkeli on onlinetellit -kilpailun voittaja.
Termi telli ei ole yksiselitteinen (toisin kuin monet muut Hold'emiin liittyvät käsitteet), eikä sitä voi ymmärtää matemaattisesti. Juuri se tekee telleistä aiheena niin kiinnostavan, mutta myös monimutkaisen. Tuskin minkään telleihin liittyvän tiedon voidaan sanoa olevan "objektiivisesti oikeaa" (päinvastoin kuin esimerkiksi oddsien ja outtien periaatteet).
Tätä silmällä pitäen ei voida väittää, että tämän kirjoituksen väittämät olisivat täydellisiä tai täysin paikkansa pitäviä, varsinkin kun ne perustuvat lähes kokonaan omiin ajatuksiini ja kokemuksiini. Tähän mennessä lukemani kirjat raapaisevat parhaimmillaankin aiheesta vain pintaa. Ainoa poikkeus - minun tiedossani - on Matthew Hilgerin kirja Internet Texas Hold'em (sivut 266-270). Arvostan kirjaa suuresti. Tosin senkin tiedot telleistä ovat osin ristiriitaisia, eivätkä ne aina täsmää omien kokemusteni kanssa.
2. Määritelmä
Telli määritellään tiedostamattomaksi käden arvon paljastamiseksi. Tellit liittyvät objektiivisesti havaittavissa oleviin asioihin. Luettelen näitä asioita (eli tellejä) alla ja käsittelen niitä yksitellen.
3. Yksilölliset tellit
Nettipokerissa yleensä vain panostuskäyttäytymistä (tiettyyn pelaajaan yhdistettynä) pidetään paljastavana tellinä. Kokemukseni mukaan on monia muitakin tellejä. Luon niihin nyt tarkemman katsauksen.
3.1 Pelaajan nimi
Ensimmäinen pelaajasta saatava tieto on hänen nimensä. Se voi paljastaa monia asioita, joiden avulla voidaan vetää yleisiä johtopäätöksiä pelaajasta.
Esimerkiksi 80-luvun johtavaa snookerinpelaajaa Steve Davisia kutsuttiin lempinimellä "The Machine" eli "Kone". Nimitys johtui hänen kylmäpäisestä, laskelmoivasta ja tunteettomasta pelityylistään.
Jos törmäisin tuon nimiseen pelaajaan, yhdistäisin häneen heti mainitut piirteet. Pitäisin häntä vaarallisena. Matthias
Wahls (saksalaiselta foorumilta) käyttää tätä nimeä. Jos hän pelaa yhtään kommenttiensa mukaisesti (enkä yhtään epäile sitä), niin hän pelaa pokeria kuin Steve Davis pelaa snookeria. Tässä todellinen telli, jonka ottaisin itse huomioon ennen kuin opin tuntemaan vastustajaa paremmin.
Toinen kohtaamani esimerkki on pelaaja nimeltä Schnibbel. Saksan sanaa "schnibbeln" käytetään skat-korttipelissä, jota kautta se on saanut merkityksen "kikkailla ja ottaa riskejä pelissä". Olen seurannut erään Schnibbelin pelejä, ja hänen kohdallaan nimen antama ensivaikutelma todella tuntuu osuvan kohdalleen. Niinpä pelkkä nimeen perustuva oletus osui oikeaan tässäkin tapauksessa.
Usein näkee myös pokeriterminologiaan liittyviä nimiä. Oman kokemukseni mukaan nimet kertovat usein päinvastaista. Kivet ovat harvoin tiukkoja, kun taas donkit ja maniacit ovat usein kelvollisia pelaajia.
Mutta kukapa ei kippaisi KK:ta, kun flopilla tulee ässä, jos vastassa on "Aceholder"? Entä miten pelaisit nimimerkkiä "Imonabluff" vastaan?
3.2 Pöytään istuminen
Jotain voi päätellä myös tavasta, jolla pelaaja tulee mukaan peliin. Jotkut ruksaavat "autopostin" päälle heti pöytään istuttuaan, vaikka olisivat UTG:ssä. Tällainen pelaaja ei luultavasti ole kovin tiukka. Kunnioitan enemmän koko kierroksen postausta odottavaa pelaajaa.
Sama pätee pelitauolta eli sitoutista palaamiseen. Hyvä pelaaja ei mielestäni koskaan postaa isoa ja pientä blindia (deadia) varhaisesta positiosta. Tätäkin näkee jatkuvasti, ja siitä voi vetää omat johtopäätökset.
3.3 Pöydästä lähteminen
Joskus pelaajat ilmoittavat pelaavansa pöydässä enää yhden kierroksen. Näin käy usein useampien bad beatien tai hyvien voittojen jälkeen. Pelaaja on joko turhautunut tai hyvällä tuulella.
Molemmissa tapauksissa olen huomannut, että pelaajat haluavat pelata viimeisen käden. Kenties he haluavat yrittää voittaa vielä kerran tai ehkä hävityllä rahalla ei enää ole merkitystä.
Näiden viimeisten käsien aikana (UTG tai UTG+1) he ovat usein helppoja saaliita. Kannattaa maksaa korotus tai uudelleenkorottaa ja hyökätä flopilla positiosta. Tämä pätee erityisesti No Limit -peleihin.
4. Chatti
Chatti on tellien kannalta todellinen aarreaitta. Ei niinkään itse sisällön (mikä ei ole tiedostamatonta ja siten telliä) vaan enemmän chattityylin puolesta.
4.1 Suupaltti
Paljon chattailevat pelaajat ovat yleensä löysiä pelaajia. Chattailija ei ole samalla tavalla varuillaan kuin muut, ja hänet on usein helppo saada kippaamaan flopilla tai turnilla. Iso lyönti No Limitissä, korotus Fixedissä tai sökökorotus tarkoittaa yleensä, että chattailijalla on hyvin vahva käsi. Sen voi päätellä siitä, että tällainen pelaaja bluffaa vain harvoin, koska ei keskity peliin täysillä. Bluffin onnistuminen riippuu paljon tilanteesta. Chattailija ei välttämättä huomaa hyviä bluffipaikkoja; ehkä hän ei edes yritä etsiä niitä. Ole siis varuillasi, jos chatin suupaltti panostaa isosti!
4.2 Bad beatin jälkeinen käytös
Ohivetojen jälkeinen chattikäytös paljastaa paljon. Siitä näet, uskooko pelaaja bad beatien olevan väistämätön osa pokeria vai onko pelaaja järkyttynyt kaikesta kohtaamastaan epäoikeudenmukaisuudesta. Ensimmäinen pelaaja hallitsee itsensä ohivetojenkin sattuessa ja tällaista pelaajaa pitäisi kunnioittaa. Jälkimmäinen taas saattaa tiltata hyvinkin nopeasti. Se jos mikä on tärkeä telli.
4.3 Käsien analysointi
Joskus pelaajia voi paikantaa sen perusteella, kuinka he arvioivat käsiä chatissa. Hyvien pelaajien tarkat analyysit osuvat oikeaan. He saattavat arvioida pyytämättäkin niin omia käsiään kuin muidenkin pelaamia käsiä.
Sama sääntö pätee tietysti huonoihin pelaajiin. Varsinkin alemmilla tasoilla näkee paljastavia kommentteja, joiden kirjoittaja ei selvästikään tunne pelin perusteita. Se kannattaa huomioida ja käyttää tietoa hyväksi!
4.4 Aloittelijat
Jotkut pelaajat paljastavat chattiviesteissään olevansa uusia pelaajia ("En koskaan kuvitellut, että pokeri voisi olla näin hauskaa."). Tällaiset kommentit kannattaa panna merkille ja hyödyntää tieto myöhemmin pelissä!
4.5 Poliisi
Tämä telli esiintyy No Limit -peleissä. Poliisi saattaa esimerkiksi sököttää ilman positiota ja uudelleenkorottaa pientä ryöstölyöntiä. Vastustajan kipattua hän kommentoi chattiin, että tämän pitäisi lopettaa pottien ryösteleminen. Jos tämän jälkeen näet häneltä taskuparin preflopin korotuksen jälkeen, tiedät, minkälaisen pelaajan kanssa olet tekemisissä. Häneltä voit voittaa mukavia potteja varsinkin, jos kannustat häntä tai onnistut ärsyttämään häntä pienillä kommenteilla.
Voit joskus käyttää minibluffia roskakädellä jopa jotakin toista pelaajaa vastaan. Tiedät häviäväsi, ja sinun on näytettävä heikko kätesi (sinun on pakko näyttää se!). Poliisi huomaa tämän ja korottaa sinua isosti heti sopivan tilaisuuden tullen. Siinä vaiheessa voit vain onnitella itseäsi.
4.6 "Liikaa shorttistäkkejä"
Tämä telli tulee esiin No Limitissä. Pöydästä noustessaan pelaaja huutelee, että pelissä on liikaa pieniä stäkkejä. Kirjoita tämä heti muistiinpanoihisi. Se voi olla merkki siitä, että pelaaja bluffailee mielellään isoja stäkkejä vastaan, koska tietää, että normaalilla stäkillä pelaavat maksavat harvemmin kuin shorttistäkit.
4.7 Kommentit flopeista
Joskus pelaajat kommentoivat pöytäkortteja. Jos esimerkiksi joku ihmettelee, että pöytään ei ole aikoihin tullut korkeita kortteja, voit päätellä, että hän pelaa yleensä vain isoja kortteja ja karttaa pieniä suittarikonnektoreita.
5. Panostuskäyttäytyminen
Monet luottavat eniten vastustajien panostukseen ja sen ajoitukseen liittyviin telleihin. Kokemukseni mukaan lyöntihetkellä on vain vähän merkitystä. Mielestäni muut tekijät ovat olennaisempia. Pelaan itse No Limitiä, joten olen hankkinut kokemukseni sen parissa.
5.1 Nopeus
5.1.1 Yleensä
Mielestäni nopeus ei ole kovin tärkeä telli.
Kuten mainitsin, en itse kiinnitä kovin paljon huomiota pelaajien panostusnopeuteen. Yleensä sillä ei ole mitään tekemistä tiedostamattomien toimintojen kanssa, jotka paljastaisivat jotain pelaajasta.
Monet pelaavat useampaa pöytää samanaikaisesti, joten lyönnin nopeudesta on vaikea päätellä mitään. Kuten tämän kilpailun vastauksista voi nähdä, panostamisnopeutta muunnellaan yleensä tietoisesti hämäämistarkoituksessa. Eräs pelaaja tokaisi joskus osuvasti foorumilla: "OK, nyt tiedän, että vahva panostus on uusi tapa slouvata kättä".
Lisäksi No Limitissä lyömistä ja lyöntien kokoa täytyy miettiä, myös ja erityisesti bluffattaessa. Siksi nopeuden merkitys on vielä pienempi kuin Fixed Limitissä.
Väitteet nopeudesta perustuvat yleiseen telliin "vahva tarkoittaa heikkoa ja heikko vahvaa" (Hilger s. 266).
Esimerkiksi pelaajan pitkä miettimisaika ennen sökötystä olisi heikkouden merkki. Vastaavasti pitkä mietintä ennen lyöntiä merkitsisi vahvuutta. Millään netin foorumilla ei kuitenkaan ole selkeitä ohjeita asiasta. Yleensä pitkän ajan käyttämistä ennen sökötystä pidetään 50 % tapauksista vahvana 50 % ajasta heikkona.
Hilgerin kirjan sivu 268 antaa kuvan siitä, kuinka vaikeaa asiasta on varmistua. Ensin hän selittää, että nopea sökötys näyttää heikolta. Toisaalta nopea sökötys taas näyttää vahvalta, jos pelaaja uudelleenkorottaa. Hilgerin mukaan niin nopea kuin hidaskin sökötys voivat olla heikkouden merkkejä. Kaikki on siis suhteellista. Sökökorotusta sentään voi yleensä pitää merkkinä vastustajan vahvuudesta.
5.1.2 Poikkeus
Arvokkaat tellit
Hilgerin mukaan nopea korotus tai lyönti turnilla ja riverillä on yleensä vahvaa. Jaan hänen mielipiteensä tietyin varauksin.
Jos pöytään tulee pelottava etenkin suoran tai värin täydentävä kortti, niin nopeus on yleensä osumattomuuden merkki. Pidempi miettimisaika ennen lyöntiä toisaalta yleensä tarkoittaa pelättyä osumaa suoraan tai väriin.
No Limit
Korotusnapin painaminen välittömästi (=miniressu) turnilla tai riverillä edes harkitsematta isompaa korotusta tarkoittaa yleensä vahvaa kättä mutta ei nutseja.
Yhtäkkinen muutos pelinopeudessa voi tarkoittaa jotakin. Jos tavallisesti paljon aikaa käyttävä pelaaja alkaa pelata nopeasti, on hänellä yleensä erittäin vahva käsi.
Monet kääntävät yleissäännön "vahva tarkoittaa heikkoa ja heikko vahvaa" päinvastoin (ks. Hilger s. 266). Se on ymmärrettävää, koska lyöntinopeutta pidetään yleisesti selvänä tiedostamattomana tellinä. Kun tämän ymmärtää, voi yleisestä säännöstä poikia hyödyllisiä yksilöllisiä tellejä.
6. Etukäteisvalinnat
Toisin kuin panostusnopeus, etukäteisvalinnat ovat mielestäni erittäin hyödyllisiä. Ne vastaavat usein hyvin käden vahvuutta. "Maksa BB" valitaan yleensä keskinkertaisella kädellä ja "Korota kaikki" hyvin vahvalla kädellä.
Alemmilla tasoilla No Limitiä pelatessani en varmaan koskaan nähnyt pelaajan bluffaava, jos hän oli etukäteen valinnut siirron "Lyö potti". Se vaikuttaakin loogiselta. Etukäteisvalintoihin ei voi sisällyttää tilannetietoja. Toisin sanoen ne tehdään objektiivisten tietojen perusteella (eli myös käden vahvuuden).
Ennalta valitun sökötyksen kanssa on oltava tarkkana. Siitä ei voi tietää, onko se tarkoitettu sökömaksuksi vai sökökipiksi. Yleensä sökötyksen valinta etukäteen tarkoittaa heikkoutta, varsinkin jos sen tekee ison blindin pelaaja ennen floppia. Jos näin pelaavan pelaaja sitten lyö, on hänen kätensä vahva. Sökökorotus kielii suorastaan monsterin floppaamisesta.
Isosta blindista tulee mieleen toinenkin asia. CO:n tai BU:n ryöstäessä BB pyrkii pitkällä miettimisajalla antamaan vaikutelman, että kippaa kunnioituksesta korottajaan eikä suinkaan aloituskäsitaulukon noudattamisen takia. Tällä tavalla hän yrittää helpottaa blindien puolustusta jatkossa (etenkin vastaryöstöjä).
6.1 Turha kippi
Huonot pelaajat erottuvat kippaamalla toisinaan vahingossa käsiään, vaikka voisivat sököttää. Usein tällainen pelaaja on turhautunut tai tiltissä. Hyvät pelaajat toisaalta kippaavat joskus riverillä sen sijaan, että sököttäisivät ja näyttäisivät kätensä. He eivät halua paljastaa, miten pelaavat käsiään. Se ei ole huonon pelaajan merkki.
7. Pöytien määrä
Hilger suosittelee selvittämään, kuinka monta pöytää muilla pelaajilla on auki. Siten pystyt arvioimaan paremmin heidän nopeuteen liittyviä tellejään. Mielestäni tämä on melko optimistinen ja vaikeasti toteutettava vinkki. Oma huomioni kiinnittyy yleensä etenkin heti oikealla ja vasemmalla istuviin pelaajiin, koska multitablettaessa on muutenkin vaikea tarkkailla kaikkia pelaajia. Keskityn mieluummin niihin pelaajiin, joiden kanssa pelaan eniten.
8. Omat tellit
Sanomattakin pitäisi olla selvää, että tellejä pitäisi itse pyrkiä välttämään. Peliä on suunniteltava sitä silmällä pitäen.
Itse olen onnistuneesti käyttänyt hyväksi erästä "telliä". Mieti tavallista pidempään ennen kuin kippaat buttonilta tai cutoffista. Vastustaja ajattelee, että suunnittelet ryöstökorotusta. Kun usean tällaisen kipin jälkeen korotatkin nopeasti, menee ryöstöyrityksesi todennäköisemmin läpi.
9. Lopuksi
Pokeri perustuu pitkälti käsien vahvuuksiin ja oddseihin ja outteihin. Pelisi on +EV, jos se perustuu näihin asioihin.
Odotusarvo kasvaa, jos osaat arvioida vastustajan käden vahvuuden oikein. Tellit auttavat siinä. Tellit ovat apuväline oikean päätöksen tekemiseen. Siksi mitään päätöstä ei koskaan pitäisi perustaa vain kuviteltuun telliin. Varsinkin telleihin perustuvia bluffeja pitäisi välttää, jos tilanne ei muuten ole suotuisa. Siihen tarkoitukseen tellit ovat aivan liian epävarmoja.
Monet virheet johtuvat siitä, että pelaajat yliarvioivat oman kätensä vahvuuden tulkittuaan vastustajan väärin. "Laitoin sinut vedolle." Tällaisia kommentteja näkee usein, kun pelaaja yllättyy vastustajan hieman omaa paremmasta kädestä.
Toivottavasti artikkeli synnyttää keskustelua foorumilla. Aihe on erittäin kiinnostava, ja siitä jäi varmasti vielä paljon sanomatta.
| 1 |


Seuraava artikkeli: