(Kirjoittanut Matthias Wahls)

Taloustieteessä puhutaan Peterin periaatteesta. Sen mukaan työntekijä etenee urallaan niin kauan, kunnes saa ylennyksen tehtävään, josta ei suoriudu kunnolla. Tässä asemassa hierarkian portaiden nouseminen tyssää. Periaate pätee monella alalla ja on lukijoillekin varmasti tuttu käytännön elämästä.

Jos oletamme, että periaate vaikuttaa laajemmaltikin ympäröivään maailmaan, on kuvamme maailmasta varsin synkkä. Sehän tarkoittaisi sitä, että suurin osa yhteiskunnan kannalta tärkeistä työpaikoista on epäpätevien ihmisten hoidossa. Kriittiset äänet vihjaavat, että näin onkin.

Itse uskon, että ajatuksessa on jotain perää. Kaikesta huolimatta suuri osa työntekijöistä on päteviä, koska a) he eivät ole olleet työssään vielä riittävän pitkään saadakseen ylennyksen, b) heitä aliarvioidaan tai c) kukaan esimiehistä ei pidä heidän puoltaan.

Periaatteella voidaan nähdä yhteyksiä myös pokeriin.

Liian vaikealla tasolla pelaaminen

Voitokkaat palaajat nousevat limiiteillä, kunnes saavuttavat tason, jolla voitot kääntyvät tappioiksi. Silloin olisi järkevää siirtyä takaisin alemmalle tasolle, missä pelaaja pystyy pelaamaan voitollisesti. Harva tekee niin mielellään, ja joillekin se on ylitsepääsemätön henkinen ongelma. He mieluummin jatkavat häviämistä kuin tunnustavat "epäonnistumisensa".

Roskaa! Ensinnäkin ei ole mikään epäonnistuminen, jos tasoja noustessa kohtaakin vastarintaa. Eliittiin ei pääse helpolla, vaan riittävien taitojen karttuminen vaatii aikaa. Toisaalta epäonnistuminenkaan ei ole häpeä. Eri kulttuureissa suhtaudutaan epäonnistumiseen eri tavoin. Saksassa esimerkiksi usein pilkataan "häviäjää" tai hän saa kuulla jälkiviisaita huomautuksia tyyliin "mitä minä sanoin". Yhdysvalloissa sen sijaan riskinottoa arvostetaan: "Kunnioitan rohkeuttasi yrittää. Seuraavalla kerralla se toimii varmasti!"

Epäonnistuminen ei ole häpeä! Laske suosiolla tasoa ja valmistaudu huolella seuraavaan nousuyritykseen.